usjussi

1650- luvulla osattiin tehdä asiota oikein - entä nyt ?

Kehitystä 1650- luvulta tähän päivään saakka- mikä on muuttunut tässä teknisessä kehityksessä ?

Kun TES-TV Tamperella oli voimissaan 1960- luvun alkupuolella, osallistuin tuotantoon soittamalla veljeni kanssa Turkkilaisen marssin pianolla 4-kätisesti. Ja siksi meille hommattiin Luxor-Tv, joka kesti parikymmentä vuotta. Se maailma on mennyt siitä eteenpäin.

Soiton aloitin huuliharpulla ( Hoffner), edelleen hyvä merkki. Sitten kanteleella, sitten urkuharmoonilla, sitten naapurin Taffel-pianolla ja omalla Büthner-pianolla ajan mittaan.

Pianot: Steinway on ollut Steinway & Sons, also known as Steinway, ( i/ˈstaɪnweɪ/) is an American-German piano company, founded in 1853 in Manhattan, New York City.

Tämä merkki on edelleen halutuin kaikkialla, ja tekninen kehitys perustuu alkuperäiseen malliin- käytännössä mikään ei ole muuttunut paitsi puun laatu huonontunut ja norsuluukoskettimet korvattu muovilla.

Urut: Sähköiset Hammond- urut ovat ääneltään ylivertaisia alallaan( Hammond-urut on sähköinen kosketinsoitin, jonka Laurens Hammond (1895–1973) patentoi huhtikuussa 1934 ). Hammond B-3 on urkurin ihanne. Nykyään kaupoista löytyy soittimia, joissa alkusoittaja osaa soittaa yhdellä sormella Ukko-Noan, ja sinfoniaorkesteri säestää sen konevoimalla. Hei Halloo!

Viuluissa Stradivarius on huippulaadun ominaisuus 1650- luvulta. Stradivarius on Stradivarien suvun, erityisesti Antonio Stradivarin (1644–1737), rakentama jousisoitin.

Nämä alkuperäiset Stradivariukset ovat huippukalliita miljoonien arvoisia huippusoittajien käsissä tänään.

Kitaroissa Gibbsonin Les Paul( Gibson Les Paul on sähkökitara ja eräs ensimmäisiä ns. lankkukitaroita eli kitaroita, joiden runko on kokopuuta ). Nämä alkuperäiset ovat haluttuja ja huippukalliita.

Puhaltimet ovat ulkoasultaan aivan saman näköisiä kuin 100 vuotta sitten.

Hanureissa:Harmonikka on yhteisnimitys näppäin- tai kosketinsormiolla ja palkeella varustetuille kannettaville vapaalehdykkäkielisille kosketinsoittimille.[1] Se tunnetaan myös monilla lempinimillä, kuten haitari, hanuri, sirmakka, taljankka, kurttu, köyhän urut, ryppy, vetopeli ja pirunkeuhko.[2] Harmonikka kehittyi 1800-luvun puolivälin yksinkertaisesta ”rahvaan” soittimesta ensin monimuotoiseksi populaarimusiikin instrumentiksi ja lopulta vakavamman taidemusiikinkin parissa hyväksytyksi soittimeksi hieman yli sadassa vuodessa. Samalla soittimen suosio ja käyttö on levinnyt syntysijoiltaan Keski-Euroopasta, Italiasta ja Venäjältä maailmanlaajuiseksi.

Tänään edelleen Suomessa Kouvolan Casotto ja Lasse Pihlajamaan hanurit ovat erinomaisia italialaisten rinnalla ja kysytyimpiä.

Kysyn, mitä kehitys tällä alalla on ? Koska jopa 1650-luvun soittimet ovat kysytyimpiä ja arvokkaimpia. Sähköisella puolella alkuperäiset soittimet samoin.

Hehkulamppu, 110 vuotta sitten sytytetty, palaa edelleen ja vielä vanhempi Stradivariuskin soi entistä kauniimmin.

Mikä on kehitys ja millä mittareilla mitattuina ?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Useampi läheinen on myynyt vanhan pianonsa ja ostanut uuden sähköpianon. Mahtuu pienempään tilaan ja on monipuolisempi.

Mieheni veli teki äitinsä hautajaisiin oman kappaleen juuri tuolla sähköpianolla. Sanoituskin oli ja laulun esitti Ritva Laamanen. Hän toimi vuosikymmeniä laulunopettajana monille oopperalaulajillekin. Kappale on aivan uskomattoman hieno, ehkä se jonain päivänä on vielä muissakin hautajaisissa käytössä.

Meillä on edelleen "vanha" Yamaha, jonka hankimme 1975 äitiyspäivärahoilla Fazerin musiikkikaupasta. Tuttavamme oli siellä töissä ja onnistuimme hänen avullaan saamaan hiukan alennusta. Sitäkään mainiota musiikkikauppaa ei enää ole Helsingin keskustassa.

Huilutkaan eivät taida kovasti olla muuttuneet aikojen saatossa. Lupasin aikanaan nuorimmalle tyttärelleni hopeisen huilun, jos jatkaa huilunsoittoa. Jatkoi ja sai huilun Wienistä. Odotankin jouluna lasteni soittavan huilua ja mahdollisesti yksi lapsenlapseni soittaa kitaraa. Toivon, että joululauluja myös lauletaan. Se on ollut tapana.

Kunnon soittimet kestävät ajan saatossa. Taffelipiano näyttää menettäneen arvonsa merkityksensä, joten ei kaikki vanhat soittimetkaan säilytä arvoaan. http://antiikkidesign.fi/kysy-esineista/taffelipiano

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Irja

Vanhat saksalaiset pianot ovat edelleen rautaa, mutta ne vaativat hyvää huoltoa ja oikean sijainnin huushollissaa niinkuin muutkin pianot.
Yamaha pystypianot U1-U3 ovat loistavia konserttitason soittimia.

Kävin juuri F- Musiikissa Tampereella miettimässä kunnon sähköpianon ostoa, koska myin Samickini pois ( kerrostalo). Hintatasossa 2500-3500 alkaa löytytymää ääneltään ja kosketukseltaan kunnon sähköisiä Yamahoita.

Minä oli 80-luvulla F-Musiikin ketjukauppias Vantaalla, tulihan niitä pianoja roudattua puoli Vantaata täyteen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minulla on vuonna 1959 kuolleen isoisäni entinen viulu, joka perimätiedon mukaan on hankittu joskus viime vuosisadan alussa jostain viipurilaisesta viulukaupasta. Sisäkannen pohjassa, kun fikkarin kanssa reiästä kurkistaa, lukee pienessä kellastuneessa lapussa mustalla käsinkirjoitetulla kaunokirjoitustekstillä: "Antonio Stradivari Anno 1716".

Kannattaako sitä tutkituttaa, vai onko se ilman muuta väärennös?

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Juha

Kannattaa tutkia, ei ole väärennös, mutta monissa viuluissa käytettiin tuon tyylisiä valmistuslappuja, jotka viittasiat Stradivariuksen malliseen viuluun. Mene ihmeessä asintuntevalle viulukauppiaalle, aarre on jos on oikea. Silloin voit unohtaa lottoamisen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ja eikun kortta kekoon!

Äitini luopui joskus 60-70-lukujen vaihteessa pianostaan, jonka merkin muistan hyvin: Yrjö T Pilvinen. Aikamoinen soitinbrändi ääkkösineen, kun sitä ajattelee nyt 2010-luvun vinkkelistä. George T Cloudy?

Eihän Eeva mikään muusikko ollut, mutta osasi hyödyntää pianoa kuorolauluharrastuksensa apuvälineenä. Muutama vuosi, ja hän kävi opettaja-ystävättärensä kanssa Helsingissä valitsemassa itselleen uuden pianon.

Puulaatikkoon pakattu Weinbach-piano tuli kerrostalon yläkerran asuntoon (en muista kenen voimin), ja olihan siinä ihmettä kerrakseen. Kun yläkannen avasi, löytyi maininta valmistusmaasta: Tsekkoslovakia. Se herätti epämääräisiä tunteita teinissä, jolla oli itäblokista melko matala käsitys.

Vuosia myöhemmin Weinbach matkusti traktorin peräkärrissä uuteen osoitteeseen, jonka tuvan nurkassa se edelleen on. Musisointiin sitä on käytetty satunnaisesti, ja tuorein virittäminenkin on tapahtunut joskus viime vuosikymmenellä. Yhden koskettimen tuntuma on omituisesti kadonnut; se soi useimmiten, mutta ei joka lyönnillä. Aivan kuin välillä tulisi huti!

Weinbachilla on huushollissani myös "maanmies", jonka "made in" -merkintä vastaa pianoa: traktori. Valmistusmaa hajosi virallisesti vuoden 1993 alussa, joten -91 valmistettu Zetor kirjautui tsekkoslovakialaiseksi. Monipuolista ja perinteikästä teollisuutta, ja todistan, että laatu kelpaa ainakin harrastelijoille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Skodat ovat tasalaatuisempia autoja kuin Mersut. Molemmat noudattavat tiukkaa laatujärjestelmää ja molempia tuotetaan vanhoissa eurooppalaisissa teollisuusmaissa. Mutta Tsekissä autoja eivät valmista kaukaa tulleet siirtotyöläiset.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tuomo

Sinulla on ollut hyviä pianoja. Yrjö Pilvisen pianoja myytiin juuri hänen nimellään olevista myymälöistä Tampereella. Ihan hyvä oli- olen sitäkin kokeillut.
Tsekkiläinen Weinbach oli suosittu ja hyvä piano- soi erittäin kauniisti.
Tsekit ja ent.Itä-Saksa, ennen "itä-saksaa" Saksana tuottivat paljon ja laadukkaita pianoja.

Tarkistakaahan tuosta alla olevasta linkistä, minkä merkkinen piano teillä on tai on ollut.

http://pianonvirittajat.net/pianomerkkeja_2.php

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

http://www.taitotalo-ruokolahti.fi/historiikki/194...

Maili Välisalolla (1908-1993; kuvassa oppilaidensa kanssa) oli talonsa salin nurkassa muhkeaääninen, kiiltävänmusta, korkea Hellas, jonka etuseinässä oli "vakiovarusteena" pari kynttilänjalkoja. Pianon koskettimet olivat käsittääkseni norsunluuta, koska valkoisten koskettimien poikki kulki ohut mutta selvästi erottuva hiusviiva juuri siinä kohdassa, johon mustat koskettimet päättyivät. Erikoiselta tuntui myös se, että valkoiset koskettimet olivat pinnaltaan hiukan epätasaiset.

Hellas oli ollut runsaassa harrastus- ja opetuskäytössä ties kuinka kauan jo ennen 70-lukua, jolloin vastuullisesti mutta haluttomasti opettelin soittamista. Piano oli uskoakseni mekaanisesti todella kulunut, se lonksui jännittävästi, mutta paksuin ryijyin ja matoin sisustetussa hirsitalon huoneessa sen soundi kuulosti upealta.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tuomo

Norsunluukoskettimisto oli kaksiosainen; tuo poikittaisvíiva mustan koskettimen alapuolella kertoo juuri siitä. Myös luun syyt näkyivät joisakin malleissa. Norsunluukoskettimistoa putsattiin maidolla, joka jätti puhtaan ja liukkaan tunteen soitettaessa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tuomo

Tuo norsunluukoskettimisto ei vaikuta mitenkään ääneen. Noissa vanhoissa pianoissa oli ns. yläsammuttajat, jotka toimivat pystysuorassa olevien kielien vaimentimena vaimennuspedaalin kautta.

Klonksumien kertoo jo hyvin väljäistä koskettimien ja koneiston välisestä toiminnasta.

Jos katsot pianon sisälle, millaisessa kunnossa vasarat ovat, saat kuvan asiasta. Hyvissä vasaroissa ei ole pianonkielien painaumaa kuin merkiksi. Kuluneissa pinnat ovat kovat ja kielien lukumäärän voit lukea vasaran syvennyksistä.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Hyvä aihe, Heikki. Tässä vastaavanlainen lähestymistapa ("Osta vain kerran"):

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211749-osta...